Ajankohtaista

Kirjan lukijakommentteja otetaan vastaan Vinkkiverkossa sekä Sometu-verkostossa.

Sivuston uusimmat muokkaukset

1. painos

Tällä sivulla kerrotaan kirjan vuonna 2009 julkaistun 1. painoksen korjaukset ja päivitykset aina toisen painoksen ilmestymiseen saakka eli vuoden 2011 loppuun asti.

Osa II, Sosiaalisen median mahdollisuudet

Sivulla 18 mainitaan vuoden 2004 tsunami. Siinä puhutaan virheellisesti YouTube-videoista, mikä on väärin, sillä YouTube perustettiin vasta seuraavana keväänä. Oikeampi sanamuoto olisi "verkkovideoiden". Kiitokset Yliopisto-lehden kirja-arvostelijalle virheen huomaamisesta! Mainitaan tässä samalla, että sosiaalisen median voima on sittemmin näkynyt myöhemmissä katastrofeissa yhä suurempana - mikroblogeissa kuulee tilanteen kehittymisestä suoraan panttivangeilta ja kännykkävideokuvaa saa suoraan maanjäristysalueella olevilta suorana lähetyksenä.

Sosiaalisten kirjanmerkkien kohdalla esitellään Delicious-palvelu kuvakaappausten kanssa. Palvelu on muuttunut merkittävästi eikä välttämättä, joten suositeltavampaa olisi tutustua Diigo-palveluun.

Videopalveluissa uusi aluevaltaus vuoden 2009 aikana olivat mobiilivideopalvelut, joiden avulla voi älykännykästä lähettää tosiaikaisesti videota verkkosivustolle muiden katsottavaksi. Live-katselun lisäksi video myös tallentuu myöhempää katselua varten. Palveluita tähän ovat mm. Floobs, Qik ja Bambuser.

Yhteisöjen kohdalla puhutaan Ning-pienyhteisöpalvelusta, joka kuitenkin 20.8.2010 muuttui täysin maksulliseksi palveluksi. Maksu ei ole suuri, mutta sen saaminen koulubyrokratiassa on oma haasteensa. Kirjassa ohjataan Ningin harjoittelussa hiekkalaatikko-nimiseen harjoitteluympäristöön. Tätä ympäristöä ei enää ole käytettävissä. Ningin sijaan voisi kokeilla vaikkapa grou.ps-palvelua. Grou.psia voi harjoitella Ningistä siirretyssä hiekkalaatikon jatkossa: grou.ps/hiekkalaatikko1. Toisaalta grou.ps on sekin hieman ongelmallinen erikoisten käyttöehtojensa vuoksi.

Mikroblogauspalvelut voisi mainita myös viestintäluvussa, koska mikroblogaus käytännössä on muuntunut pelkästä pikablogauksesta keskustelukanavaksi.

Keväällä 2009 suomalaiset Jaiku-käyttäjät siirtyivät Qaiku-palvelun käyttäjiksi, samoin Twitterin ja muiden mikroblogauspalveluiden käyttö suomalaisten keskuudessa lisääntyi. Qaiku tarjoaa käytännössä samat toiminnot kuin Jaikukin, pienin poikkeuksin. Se, mitä kirjassa sanotaan Jaikun käytöstä, pätee Qaikuunkin varsin suoraan.

Multimediaosiossa sivulla 65 mainitaan 10-20-30-sääntö, joka on kuitenkin selitetty virheellisesti. Oikeassa muodossaan sääntö sanoo, että diaesityksessä saisi olla korkeintaan 10 diaa, se saa kestää korkeintaan 20 minuuttia ja fonttikoon on oltava vähintään 30 pistettä.

Osa IV, Sosiaalisen median välineet

Delicious-palvelu myytiin Yahoolta AVOS:lle keväällä 2011. Uuden omistajan tekemät uudistukset eivät ole lupaavia, joten suositeltavampi sosiaalisten kirjanmerkkien palvelu opetuskäyttöön on Diigo.

Flickr: 90 sekunnin mittaisten HD-videoiden lähettäminen on 3.3. alkaen mahdollista kaikille ilmaisenkin tunnuksen haltijoille.

Friendfeed: Facebook osti Friendfeedin syksyllä 2009. Friendfeed-palvelun ohjelmistoratkaisu julkaistiin avoimella lähdekoodilla, mutta itse palvelun kehitys näyttää pysähtyneen.

Google Earth: Helmikuussa 2009 ohjelmaan tulee uutena ominaisuutena Ocean, eli merien tarkastelu. Edelleen mukana ovat Earth (maakartat), Sky (tähtikartat), Moon (kuu) sekä Mars, nyt myös se 3D-mallinnettuna.

Google Video: 14.1.2009 Google ilmoittaa lopettavansa Google Videon, käytännössä yhdistämällä sen YouTube-palveluun täydellisesti. Myöhemmin vuoden aikana YouTubeen tulee tuki suuremmille videoille ja 13.11.2009 ilmoitettiin tulevasta tueasta 1080p-videoille, eli niille oikeasti HD-tason videoille, joita esim. Vimeo on jo tarjonnut pari vuotta.

Jaiku: Suomalaiset käytännössä lopettivat Jaikun käytön keväällä 2009, joten sen tärkeys kirjan välinelistalla putosi samalla merkittävästi.

Ning: Ning-pienyhteisöistä loppui ilmainen vaihtoehto keväällä 2010. Kuukausimaksu on varsin pieni, joten yhteisön perustaminen on edelleen mahdollista, mutta ilmainen kokeilu ei onnistu. Ilmaiseksi toimineet Ningit suljettiin 20.8.2010.

pbwiki: Vaihtoi nimensä pbworks:ksi. Lisää toimintoja, sama perusajatus.

Photobucket: Tukee valokuvien lisäksi myös videoklippejä.

Qaiku: Qaiku tarjoaa samat toiminnot kuin Jaikukin, ja käytännössä kaikki entiset Jaikuajat ovat kevään 2009 jälkeen Qaikussa.

Twitter: Twitter on lyönyt itsensä melkoisen hyvin läpi myös suomalaisessa viestintäkulttuurissa. Valinta Qaikun ja Twitterin välillä onkin usein vaikeaa. Käytännössä mikroblogaaja käyttää molempia.